Sivistyksestäkö vatsanpuruja?

Hei taas,

pistänpä muutaman tassunmerkin taas edellisen jatkoksi kertoakseni, mitä sittemmin on koiran elämässä tapahtunut. Eilispäivänä olin kaikessa rauhassa loikoilemassa makuupaikallani, kun huomasin Tytön yöpöydällä mielenkiintoisen näköisen asian. Olen nähnyt Tytön pitävän sitä käsissään iltaisin ennen valojen sammuttamista, mutta nyt kun se oli siinä ulottuvilla, niin päätinpä itsekin hiukan nuuhkaista, mikä tämä juttu oikein on olevinaan. Haistelin sitä ensin vähäsen, mutta ei siitä oikein saanut irti mitään pelkän hajun perusteella, niin päätin hiukan maistaa...materiaali oli aika heppoisaa, se mureni hyvin hampaissa ja monta lehtistä pystyi helposti repäisemään irti kerralla. Mutta juuri, kun minä olin muutaman haukkaisun siitä saanut irti, niin eikös Tyttö tullut huoneeseen! Se sai jonkinmoisen hyperkohtauksen, kiljui kaula pitkänä 'Mun Coelho!!' tai jotakin sentapaista, nappasi esineen minulta (vaikka minä sitä vähän vain maistoin! Eihän se nyt sille pahaa tee...), katsoi tuimasti ja yritti kai saada minut ymmärtämään, ettei se ollut pienen koiran leluksi tarkoitettu. Höh, no sitten sitä ei kyllä tarvitse pienen koiran ulottuville laittaakaan, sanon minä! Illalla Tyttö sitä katseli taas ennen valojen sammutusta, ihan hyvin se näytti vielä Tytölle kelpaavan, vaikka minä sitä vähän kokeilin. Sitten se pisti sen jemmaan niin, etten minä sitä enää yletä ottaakaan.. Se esine oli kyllä eriskummallinen, olisin mielelläni sitä vielä hiukan tarkemminkin tutkinut. Se vaikuttaa hyvin tärkeältä Tytölle, minusta vaikuttaa että niissä pienissä merkeissä mitä sen esineen lehtisillä on, että niissä on jokin sanoma. Jokin hyvin sivistyksellinen sanoma! Mutta enpä päässyt siitä sanomasta selville vaikka yritin, taitaa olla niin, että me koirat sulatamme parhaiten semmoista sivistystä, mikä sulaa massussa. Tuon esineen maistamisesta meni minun massuni nimittäin hiukan kummalliseksi, että taidanpa jättää kokeilun tähän kertaan!

Mutta eipä siinä vielä ollut kaikki. Sattui niin kummallisesti, että juuri kun olin iltaruokaani odottelemassa (vaikka minä olen kyllä sitä mieltä, että koiralla pitäisi aina olla ruokaa saatavilla!), niin ovesta tuli kaksi aivan vierasta ihmistä ja niillä oli mukana KOIRA. Siis minun kotiini tulivat! Tyttö ja Tyyppi näyttivät tuntevan ne, Tyttö sitten otti minut syliin kun se karvainen kaveri tuli kohti - se katsoi vähän kummallisesti ja liikkuikin hitaasti, luulen että sillä oli vuosia takanaan aika monta enemmän kuin minulla. Ihan veikeä kumppani se olikin, vaikka ensin minua vähän jännitti. Tosin ei siitä leikkikaveria saanut, minä yritin sitä leikkiin kannustaa, hyppäsin kuonon edessä ja yritin napata hännästä, että siihen olisin saanut vähän liikettä, mutta se vain löntysti edes takaisin ja yritti minua välillä kovistella haukulla tai murinalla. Mutta en minä sen murinoita uskonut, eihän se edes saanut minua kiinni kun juoksin siltä karkuun! Se oli aika veikeää se, Tyttö välillä kyllä otti minut pois sitä härnäämästä, vaikka leikkiä minä vain halusin! Sillä toisella koiralla oli myöskin kauhea jano koko ajan, se lupsutti minun kupistani vettä jatkuvalla syötöllä niin, että kun yksi kupillinen riittäisi tälle koiralle koko päiväksi, niin sillä kaverilla kupillinen meni kerralla! Se oli aika huisia. Ja minun ruokaanikin se havitteli, mutta Tyttö piti minun murkinat onneksi etäämmällä niin, ettei tuo niihin päässyt tassujaan laittamaan. Olisi varmasti menneet nekin hujauksessa sen masuun! Eivät ne meillä kylläkään kauaa viihtyneet, me menimme Tytön ja Tyypin kanssa ulos pisulle samalla, kun ne lähtivät. Sillä toisella koiralla ei kylläkään ollut narua kaulassa, se löntysteli ihan tuosta noin vaan ihmistensä perässä, aika epäreilua minusta. Ja minä kyllä näytinkin sitten mitä mieltä olen tästä naruilusta, pistin tassujarrut päälle saman tien kun ulos päästiin enkä liikkunut mihinkään, vaikka Tyttö yritti jotakin herkkumuroa minun kuonon eteen tuoda. No, nuo ihmiset on tietysti voimakkaampia niin enhän minä kauaa siinä jaksa jarruja pitää, mutta kylläpä olen huomannut että Tytön naama muuttuu heti, kun tämä koira pistää jarrua päälle! Että siitäs saavat, tietävätpä, että tällä koiralla on mielipide siitä, kuljetaanko narun jatkona vai vapaana juosten!

Nyt on päiväunien aika, tuo Tyttö yrittää välillä minua saada nukkumaan silloinkin, kun ei minua yhtään nukuttaisi, vaan mieluummin meuhkaisin huopani kanssa tai juoksisin rallia ympäri taloa. Mutta kun hetkeksi menen maate makuupaikalleni, niin uni tuleekin ihan yllättäen - pieni kun vielä olen, niin väsymys tulee aika sukkelaan! Taidanpa vetäytyä maate, kun herään, niin onkin taas toivottavasti murkinaa tiedossa (minä näin sen kupin jo täynnä murosia, Tyttö on sen valmiiksi laittanut, ja siitä tiedän, ettei enää kestä kauaa)!

Ninjakoira kiittää ja kuittaa,
Pinja