Here Comes The Hotstepper

Heipähei,

nimi on Pinja, väri musta-valkoinen (black on white, ei toisinpäin), dalmatialaiseksi kutsuvat. Silmät taivaansiniset, ja luonne villi mutta suloinen, kuten asiaan kuuluu. Pyrähdin maailmaan ennen joulua viime vuoden puolella, ensimmäiset kahdeksan viikkoa asuin yhdeksän sisareni kanssa (vaikka pienin olinkin, niin pintani pidin kyllä sitkeästi, siinä sait isommat veljet tuta tassuissaan kuka on the ninja dog!!), sitten pörrötukkainen Tyttö tuli hakemaan minua kahden muun kummajaisen kanssa. Ensimmäiset päivät bunkattiin jossakin maaseudulla, olinhan kyllä lunta nähnyt ennenkin, mutta nyt kun sen kanssa joutui tekemisiin monta kertaa päivässä - ja vielä narun jatkona - , en oikein ollut varma, mihin on tämä koira oikein joutunut. Ensin vähän hätäilin kun yhtäkkiä revittiin kodista ja sinne jäivät kaverit ja hyvänhajuiset huovat, mutta koska olen erittäin reipas koira, jäivät itkut ensimmäiseen automatkaan. Itse asiassa, on jännää nähdä niin paljon kaikkea uutta - 9 viikkoa olen nyt maailmassa ollut, ja nähnyt varmasti enemmän, kuin moni muu haukku. Tyttö kuljetti minut kummallisessa vehkeessä uuteen kotiini, en tiedä mikä se kone oli, enkä juuri välittänytkään, nukuin koko matkan laukussani lempileluni koiratohvelin ja huopani kanssa. Koneessa oli mukava nainen, joka minulle tuli juttelemaan aina välillä - tunnistin puheen samaksi kieleksi kuin siellä, missä synnyin. Sitten kun tultiin ulos siitä laitteesta, niin oli taas ihmeellistä nähtävää vaikka millä mitalla! Siinä paikassa oli huisin liukkaat lattiat, ja joka puolella ihmisiä, jotka kantoivat ja vetivät kaikennäköisiä kasseja perässään. Kaiken lisäksi, nämä ihmiset päästelivät kummallisia äännähdyksiä, ihan erilaisia kuin siellä, missä olin tähän asti asunut. Joku Tyyppi tuli meidän luokse, sen kanssa matkustimme taas eteenpäin toisenlaisessa koneessa - näitä koneita olen kyllä nähnyt ennenkin - me matkustimme tällaisessa siihen kamalaan testiin missä pistettiin haukkuun piuhat kiinni yksitellen ja sitten ne makasivat liikkumattomina semmoisella korkealla pedillä, en tiedä mitä testasivat, mutta toivottavasti sinne ei enää tarvitse mennä...! Mutta siitä koneesta vielä: näissä kulkupeleissä on kyllä ihan mukava matkustaa, tämäkin surisee mukavasti, niin että pientä haukkua alkaa väkisinkin nukuttaa... Kun uuteen kotiin saavuimme, oli aika pimeää. Minua jänskätti niin, ettei pissakaan oikein tullut. Täällä paikassa ei kuitenkaan ollut sitä kylmää valkoista moskaa maassa, se on hyvä. Kantoivat minut sisälle taloon, ja pääsin heti haistelemaan paikkoja - löysin mukavan makuupaikan - varmaan minua varten valmiiksi laittaneet - mutta kun siinä rentouduin ja aloin tuntea oloni hyväksi, niin rentoutuipa myös koiran kroppa ja pisu tulla lirahti lattialle. Tyttö siivosi sen, ja niin tuo näyttää tekevän aina kun pisu pääsee - vaikka joskus sillä on kyllä kummallinen ilme naamalla pisuja pyyhkiessään. Olen myös huomannut nyt, kun koiran laskujen mukaan kymmenisen päivää olen täällä uudessa kodissani asunut, että kun pisuilen ja kakkailen tuonne kadun varteen, niin siitä tulee jotakin herkkua palkkioksi - se on osoittautunut oivaksi tavaksi saada hiukan makoista murkinaa kun liruttaa sinne - vaikka sisällä on lämpimämpää, niin siellä liruttelusta ei niitä herkkuja saa. Mikä lie ajatus siinäkin takana, mutta kun nopeasti tarpeensa tekee ulos, niin siellä ei kylmällä sateella tarvitse kauaa olla, ja silti saa palkkion! Se on osoittautunut ihan hyväksi systeemiksi.

Nämä ihmiset, joiden kanssa asun - ne vasta merkillistä väkeä ovat. Minulla on nukkumapaikka ihmisten makuupaikan vieressä, Tytön puolella. Pistivät koiran lattialle ja itse nukkuvat ylempänä, se on minusta kummallista. Mutta saanpa nukkua oman huopani kanssa, ja Tytön käsi ylettää minua silti hyvin silittämään, siihen on mukava nukahtaa. Aamuisin, kun nousen venyttelemään jalkojani, niin tuo Tyyppi hyppää sängystä ja kaappaa minut heti kainaloonsa - ikäänkuin pelkääkseen, että minä jotakin siihen päästän heti paikalla, vaikka vähän vain haluan venytellä. Sitten me käydään kadun varressa ja menen takaisin Tytön kanssa nukkumaan - joskus se kyllä loikoo aika pitkään, ja minulla meinaa jo nälkä tulla. Mutta ihan mukavia ihmisiä ne ovat, ruokapuolen hoitavat moitteettomasti ja leikkivätkin kanssani päivisin. Vaikka välillä, juuri silloin kun on hauskinta, ja minun tekee mieli heittää parit koirapiruetit, ne kantavat minut makuupaikalle ja hokevat jotakin kummallisia sanoja, ne kai tarkoittavat jotakin sellaista, että minun pitää nyt tässä olla eikä niitä piruetteja aleta vääntämään. Kun niillä silmä välttää, niin minä kyllä yritän aina tilaisuuden tullen livistää paikaltani vähän koiratossun kanssa painimaan, mutta eikös sieltä Tyttö tule jo taas ennen pitkää ja kantaa minut taas sinne makuupaikalle ja hokee samoja kummallisia sanoja. Tyyppi hokee niitä myöskin, kylläkin vähän eri tavalla se ne päästää ulos suustaan, mutta samaa kai ne tarkoittavat. Varsinkin Tytöltä ne tulevat sellaisella äänellä kyllä joskus, että on paras totella. Minun välillä tekee mieli näyttää niille ja livistää heti kun ne ovat selkänsä kääntäneet, mutta eipä ole koira pitkälle pötkinyt, kun se on jo taas makuupaikalle kannettu. Tyttö myös joskus pistää minulle peiton päälle - se on kyllä mukavan lämmin, mutta en ymmärrä miksi se katsoo minua niin tuimasti, kun alan hampaillani peittoa repimään - itsehän se sen siihen tarjolle laittoi!

Minä olen oppinut vaikka mitä uutta jo täällä - rappusiksiko niitä kutsutaan kun mennään ylös ja alas - no, niitä kuitenkin osaan jo mennä, tosin vain ylös - mutta sitäkin nopeammin! Välillä yritän harpata kaksi kerralla, mutta siinä kyllä välillä askel lipeää, ja sitten on otettava rauhallisemmin. Olen myös huomannut, että siitä saa palkkion, kun pyllyn pistää maahan ja pysyy paikoillaan. Kerran Tyypillä oli jotakin todella herkullista tassussaan, ja Tyttö pisti minun pyllyn maahan ennen kuin ehdin sen herkun napata. No, minä sitten olin ovela, ja pidin pyllyn maassa, mutta hivuttauduin vaivihkaa kohti herkkupalaa Tyypin kämmenellä, ja olin ihan jo lähellä kun Tyttö pysäytti minut ja piti pyllyäni maassa. Se oli minusta kummallista, kun pylly on maassa, niin mitä sillä on merkitystä, liikkuuko hiukkasen? Pysyin siinä sitten hetken, niin johan se herkkupala sieltä tuli kohti koiran kuonoa!

Tytölle varsinkin tulee hellittelyhetkiä aika usein - välillä Tyttö kyllä komentaa minua, mutta sitten se tulee taas hellittelemään, usein se silittelee minun masuani, mistä olen hyvin ylpeä! Tyttö myös usein nuuhkii minua, ja silloin minulla on hyvä tilaisuus leikkiä sen hiuksilla - niitä on kiva yrittää saalistaa hampailla! Tyttö ei kylläkään tykkää siitä niin kovasti, vaikka leikkiähän minä vain. Joskus kun minäkin oikein hellyn suukottelemaan, niin saatan innostua niin kovasti, että unohdan ettei hampaita pidä käyttää ihmisiin - hyvältä nuo kyllä maistuvat molemmat, sekä Tyttö että Tyyppi, mutta olen huomannut tosiaan, että herkkuja tulee enemmän kuin ei anna pusuja hampaiden kanssa.

Me kävimme kävelyllä puistossa päivä jokunen sitten, sielläpä vasta oli mukava juosta! Välillä minun pienet tassut kyllä väsyvät, sitten Tyttö tai Tyyppi auttaa ja kantaa hetken, mutta mukava siellä on haistella - voi niitä hajuja, minkälaisia siellä onkaan, ettepä usko!! Ja vieläpä, mitä me siellä näimme, oli koiria - ei kuitenkaan sellaisia kuin siskot ja veljet, vaan isompia, ja erinäköisiäkin. Ne jolkuttelevat siellä ympäriinsä omien ihmistensä kanssa, yksikin semmoinen iso ja musta tuli minua kohti - Tyttö otti minut syliin ja se oli hyvä se, en tiedä mitä se iso musta minusta oikein halusi. Vaikka ihan ystävälliseltä se vaikutti, ehkä halusi vain haistaa. Mutta minä olen kuitenkin niin hyvä pakkaus, että eihän sitä tiedä, vaikka olisi halunnut vähän maistaakin! Olen minä nimittäin sen verran hehkeä pakkaus.

Nyt minulla alkaa silmät lupata, taitaapa tämä koira lähteä untenmaille nyt! Minä kerron täällä aina silloin tällöin ajatuksistani, pidän teidät ajan tasalla siitä, mitä täällä maailmalla tapahtuu!

Pitäkäähän toverit häntä pystyssä, tämä tyttö kiittää ja kuittaa tältä illalta!

Pinja